6. helmi, 2020

VIESTINTÄÄ TODEN, VÄHEMMÄN TODEN JA VALHEEN VARJOLLA

Viestintä eli vuorovaikutus voidaan ymmärtää sekä sanomien vaihdannaksi että merkitysten tuottamiseksi. Lisäksi viestintä on määritelty yhteisen todellisuuden rakentamiseksi, jolloin olennaista ei ole tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen ymmärryksen tuottaminen. (Wigipedia)

Jos jokin on haastavaa, niin viestintä.  Kuten viestinnän professori Osmo A. Wiio teesissään aikanaan totesi, että se epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.   Eikö avoin viestintä/vuorovaikutus ole sitten tarpeen!   Kyllä on, mutta se miten vastaanottajat siihen reagoivat mittaa sen, onko viestintä onnistunut vai epäonnistunut ja viestijä päässyt päämääräänsä.  Tässä onnistuminen on siis Wiion mukaan erityisen vaikeaa.  Viestijän vastuulla on, että viesti on tosi, selkeä ja ymmärrettävä, jolloin edellä mainittu sattuma saattaa astua useammin peliin.  Kaikessa komeudessaan ja hullunkurisuudessaan Wiion teesi tuntuu kuitenkin niin todelta.

Vastaanottajan vastuu onkin sitten toinen juttu.  Jos viesti on selkeä, ymmärrettävä ja tosi, seuraako siitä, että vastaanottajalla on velvollisuus tulkita se viestijän tarkoittamalla tavalla.  Asia on vähintäänkin problemaattinen.  Viesti on harvoin täysin objektiivinen ja viestin tarkoitus on saada vastaanottajassa viestijän kannalta positiivinen reaktio.  Pohtia sopii, mikä on lopulta viestijän ja vastaanottajan vastuulla.  Molemmat saattavat olla yksinäisiä ennen kuin "peukuttajien" parvi herää. 

Otetaan esimerkki populistisesta viestistä, sellaisesta, joka uppoaa suureen joukkoon.  Viesti voi olla hyvinkin vääristelty, jopa suoranainen valhe, mutta viestijä on onnistunut saamaan arveluttavan tai epäselvän sanomansa perille.  Se, että onko sen myönteisesti vastaanottava onnistunut vai epäonnistunut onkin sitten luku sinänsä.  Vastaanottaja saattaa käyttää viestiä kyseenalaisiin jonkun ideologian omaksumiinsa tarkoituksiin tai ei sitten ymmärrä tai halua ymmärtää valheen luonnetta.  Puhutaan ns. kuplaantumisesta, eli eletään omassa kuplassa, jota sosiaalinen media myös tehokkaasti ruokkii.  Se on selvää, että historiassa on aina asioita vääristelty.  Ihmisluonne, valta ja vallanhalu ovat pohjimmiltaan tekijöitä, jotka panevat puutteellisessa maailmassa vääristelemään tietoa, ja sillä on ollut seurauksensa.

Euroopan Unioni on menestystarina.  Tämä rauhan ja talouden liitto on oiva esitys kansojen välisestä yhteistyöstä.  Mistä sitten johtuu Brexit ja useissa kansallisvaltioissa lisääntynyt kritiikki Euroopan Unionia kohtaan?  Onko niin, ettei EU ole onnistunut viestittämään kaikesta siitä hyvästä, mitä se on saanut aikaan?  Näin varmaan osittain onkin.  Brittien enemmistö pani saavutetut EU:n hyödyt roskakoriin ja alistuu epävarmuudelle.  Euroopalle Unionin kaikenlainen repiminen on hallaa.  Alueet ja maanosat kilpailevat keskenään.  Tämä repiminen sopii esimerkiksi Kiinalle, Venäjälle ja Amerikalle paremmin kuin Euroopan Unionille.  Euroopan kehitykseen vaikuttaneilta kansallisvaltioilta tämä yhteistyöpunnerrus, sen jatkuminen, on elintärkeää, tärkeämpää kuin koskaan.

Mistä sitten saamme luotettavaa tietoa.  Ovatko sitten demokraattiset päätökset sisällöltään totta tai luotettavia.  Avaruustieteen professori Esko Valtaoja toteaa ”Maailmassa ei ole pulaa aatteista, ideologioista, uskonnoista, lobbareista poliitikoista, kaikki omaa asiaansa ajamassa ja jotain toista vastustamassa” hän penää kaikilta yhteiskunnan päätöksentekoon osallistuvilta hieman enemmän perustietoa maailmasta.  ”Demokratiassa kansa voi valita arvonsa äänestämällä, mutta tosiasioita ei voida valita enemmistöpäätöksillä.  Kansanedustajien riittävä enemmistö voi halutessaan muuttaa Suomen perustuslakia.  Vailla faktoja, vailla luonnontieteiden antamaa kuvaa maailmasta, maailmankuva ja päätökset voivat vääristyä kohtalokkaalla tavalla.  Tiedon sijasta vankkumattomaan uskoon, luuloon, tai eettiseen vakaumukseen turvautuva voi saada pahaa jälkeä aikaan lentokoneen ohjaimissa, eduskunnassa kuin omassa henkilökohtaisessa elämässäänkin.” (Kosmoksen siruja, Ursa 2010).

Martti Kankaanranta