3. huhti, 2019

JÄÄKÖ HYVINVOINNIN TODELLINEN KAAVA LIIAN VÄHÄLLE HUOMIOLLE?

Kuva: Pixabay.  Tulovero, yritysvero, pääomavero, arvonlisävero, valmistevero, kiinteistövero, perintövero, varainsiirtovero, autovero jne.  Suurimman vero-osuuden keräävät yritykset ja ovat näinkin yhteiskunnalla töissä

Kaiken hyvinvoinnin takana on yritysten menestyvä toiminta.  Yrittäjät ja liikemiehet ovat toiminnallaan mahdollistaneet suomalaisen uniikin hyvinvointiyhteiskunnan viimeisen 60 vuoden aikana.   Meillä ei ole varaa olla ottamatta huomioon yritysten hyvää toimintaympäristöä, osaavan työvoiman saatavuutta, ja työntekijöiden kannustimia niin, että työn tekeminen verrattuna työttömyyteen on yksilölle aina ja joka tilanteessa paras vaihtoehto.  Pystyvätkö yritykset tulevaisuudessa kantamaan hyvinvoinnin taakan vai katkeaako kamelin selkä, on tänään aiheellinen kysymys.  Tuntuu, että kevään vaalipaneeleissa se unohdetaan tai se jää liian vähälle huomiolle, mikä on todellisuudessa hyvinvoinnin kaava.  Se on seuraava: Aina kun yhteiskunta antaa jotain hyvää sitä ennen se hyvä on yrittämisellä ja työllä jonkun ansaittava.  M.O.T

 On selvää, että oikein mitoitettu julkinen sektori on hyvinvointiyhteiskunnassa välttämättömyys.  Lait, turvallisuus, eriarvoisuuden poistaminen, hoiva ja kaavoitus jne. tarvitsevat hyvää hallintoa ja osaavia toimijoita kentälle.  Nämä rahoitetaan yksityisen sektorin maksamilla veroilla ja yritysten toimesta tapahtuvalla erilaisten kulutusverojen keräämisellä.  Tämä kaikki on hyvin tuttua yrittäjille.  He tunnistavat keskimääräistä paremmin hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan edellyttämien rahavirtojen liikkeet, koska he niitä lakien edellyttämissä puitteissa itse ohjaavat julkisen sektorin tarpeisiin.  Pienestä yrittäjän liikkeelle panemasta purosta ja muiden Suomen yrittäjien puroista syntyy lopulta valtava virta, jonka avulla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään yllä.

Poliisi, armeijan palkattu sotilas, tullimies, lääkäri, sairaanhoitaja, rakennustarkastaja jne. ovat välttämättömiä toimivan yhteiskunnan kannalta.  On kait itsestään selvyys, ettei armeija, tulli tai rakennustarkastus voi olla yksityisen sektorin toimintaa.  Kuitenkaan kaikki yhteiskunnan itse tuottama toiminta ei ole sellaista, etteikö sitä voisi tuottaa yksityisissä yrityksissä.  Aina, kun tämä on mahdollista, tulisi yksityinen vaihtoehto ottaa rinnalle.  Tämä on palvelun tuottamista julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteistyöllä.  Yhteiskunnalle kuuluva tehtävä voidaan tuottaa yksityisessä yrityksessä, kunhan julkinen sektori sitä valvoo. Tämä ei ole palvelun yksityistämistä, vaan vain sen tuotannon yksityisen yrityksen tehtäväksi antamista kilpailutuksen kautta.

Keskustellaan siitä, että yksityinen yritys pyrkii toiminnassaan maksimoimaan voiton ja tämä synnyttäisi ristiriidan, joka ei mahdollistaisi julkisen ja yksityisen yhteistyötä julkisten palveluiden tuottamisessa.  Voiton maksimointi on liiketoiminnan normi, jota ei ole pois pesty.  Siitä huolimatta julkisen ja yksityisen yhteistyö saattaa hyvinkin todennäköisesti tehostaa toimintaa, kunhan pelisäännöt ovat selvät ja molemmat tunnistavat toistensa periaatteet.  Tästä asiasta puhutaan sen vierestä, ei ytimestä ja faktoista.

Edellä mainittu liiketoiminnan kantava normi ohjaa liiketoimintaa ja tehostaa aidossa kilpailutilanteessa toimintaa.   Liiketoiminnan kantava normi ei voi olla julkisen sektorin normi, koska julkinen ei vain voi toimia toteuttamalla tätä normia.  Julkisen sektorin organisaatioteoria on toisenlainen, julkisen ei tarvitsekaan olla tehokas.  Se on hidas, koska sitä ohjataan byrokratian avulla.  On kuitenkin julkisen sektorin tontilla olevia palveluita, joita voi johtaa tehokkaammin yritysten toimesta, kunhan toimintaa ja toiminnan tuloksia valvotaan.

Martti Kankaanranta